Matkakertomuksia

Kristus tunturissa

Ateneumin taidemuseossa Helsingissä on nähtävissä Albert Edelfeltin suurikokoinen maalaus "Kristus ja Mataleena". Kuva on yksinkertaisuudessaan hyvin vaikuttava. Se perustuu Kantelettaren runoon. Talon tytär, Mataleena on kohdannut vedenhakumatkalla vaaleaan, pitkään pellavapaitaan pukeutuneen virsujalkaisen Kristuksen, jota hän luulee orjapojaksi. Orjapoika pyytää Mataleenalta vettä janoonsa, mutta Mataleena ei sitä tahdo antaa. Silloin Kristus paljastaa Mateleenan synnit: Kuinka Mataleena on synnyttänuyt useampia lapsia, mutta surmannut ne kaikki. Mataleena nöyrtyy Kristuksen eteen polvilleen: "Itsepä lienet Herra Kiesus, kun mun elkeni (pahat tekoni) sanelet! - Itki vettä kiulun täysi. Kiesuksen jalat pesevi, hiuksillansa kuivoavi".

Jeesus ja Mataleena kohtaavat syksyisessä rantakoivikossa. Mataleena on polvillaan Jeesuksen edessä. Hänen katseensa on suuntautunut ylös Jeesuksen kasvoihin. Kädet ovat ristissä leuan alla. Jeesus katselee alaspäin Mataleenaan. Kasvoilla on lempeä, armahtava ilme. Jeesus pitelee vasemmassa kädessään katajaista sauvaa. Oikea käsi on juuri ojentautumassa Mataleenaa kohti. Nainen on selvästi saamassa hätäänsä Kristuksen armahtavan kosketuksen.

Voisikohan kuvan siirtää tänne Lappiin? Sama asia voisi yhtä hyvin tapahtua täällä tunturien kainalossa, keväthankien loisteessa. Pellavapaidassa ja tuohivirsuissa ei keväthangilla tule toimeen. Jeesus voisi esiintyä vaikka karjaansa etsivänä poromiehenä: karvalakki päässä, poron turpanahasta tehdyt kallokkaat jalassa ja suopunki olalla. Hän ajelisi Lynx-merkkisellä moottorikelkalla, jonka perään kiinnitetystä reestä pilkistäisivät pitkät ja leveät eräsukset, Ruotsin armeijan ylijäämävarastosta.

Tuolla Vuontisjärven päässä, mutkikkaan Väliojan partaalla hän pitäisi taukoa, joisi kahvia mustaksi patinoituneesta kuksastaan ja odottelisi pian tuleviksi hiihtäviä karavaanareita. Joku voisi kohta tarvita apua, varsinkin heikoimmat, jos aikovat nousta tunturiin kohti Montellin majaa ja Nammalakurua. Sieltähän niitä alkaa hiihtää: Kärjessä näyttää tulevan Tampereen Pyrintö, sitten tulee pari kolme Raision Kuulan edustajaa, Hyvinkään tahkolaisia näkyy parikin. Jälkijoukoissa raahustavat Joutsenon Kullervo, Nastolan Naseva ja viimeisenä lukkona Loimaan Jankko.

Poromies-Kristus miettii: "Nämähän ovat niitä kristityiksi karavaanareiksi itseään nimittäviä, sekalaista väkeä, joka kiertelee asuntoautoillaan paikasta toiseen. Pienissä tilaisuuksissa he harpuin . huiluin ja psalttarein yrittävät korottaa nimeäni. aina se ei kovinkaan hyvin onnistu, mutta hyvä kun on edes yritystä". Kohdalle tullessaan hiihtäjistä kukaan ei tunnista kelkkaansa nojailevaa, monen silmissä kuitenkin tutunomaista poromiestä.

Ensimmäisenä hiihtäneen miehen selässä keikkiuu hanurilaukku. Aina seurallisena ja uteliaana hiihtäjä-karavaanari jää jututtamaan poromiestä. Mies kertoo kauan himoinneensa soittaa Montellin majalla ikivihreitä ns. "Pitkän kirjan" lauluja niin kuin: Metsäkukkia, Suvivalssi, Yölintu ja Soittajan kaipuu. "Ne minäkin haluan kuulla", poromies innostuu. "Minähän tunnenkin sinut! Sinähän olet Toivon ja Lempin poika Ahvenlammelta". "Niinhän minä olen", hanuristi-hiihtäjä hämmästyy, mutta ei ehdi enempää ihmetellä, kun poromies siirtää hanurilaukun rekeen, päräyttää koneen käyntiin ja nousu tunturiin alkaa. Matkalla, jyrkimmissä kohdissa, poromies hinaa heikoimpia hiihtäjiä. Eikä apua tarvitse edes pyytää, sitä kelkkailija tarjoaa pyytämättä. Suopunki kiinni rekeen ja useampikin nääntynyt hiihtäjä pääsee suopungista pidellen taivaallisella vapaakyydillä perille Montellin majan edustalle.

Mökissä hiihtäjät kaivavat esiin eväänsä. Nopeimmat paistavat jo makkaraa edellisten kävijöiden jättämällä hiilloksella. Hanuristi poimii soittimestaan tuoreita Metsäkukkia. Pieni tupa on tupaten täysi. Poromies tulee sisään. Hän asettaa pöydälle paketin poron kuivalihaa ja riisuu rukkasensa. Arpiset ranteet paljastuvat. Ihmisten silmät pyöristyvät hämmästyksestä. He painuvat polvilleen kuin Mataleena muinoin. Jeesus kiertää ahtaassa tilassa ihmisen luota toisen luokse ja siunaa heitä. Vain pieni hipaisu otsalle arpisella kädellä ja jokainen tuntee väkevän, armollisen siunauksen, jonkalaista ei koskaan ennen. Majan täyttää kiitoksen kohina. Jeesus poistuu. Pihalta kuuluu kelkan moottorin pärähdys. Kelkka, reki ja taivaallinen kelkkailija häipyvät Saivokeron taakse. Hiljaisina, pyhän koskettamina, karavaanarit laskeutuvat tunturista ja hiihtävät Vuontispirtille saunaan.

Edellä kerrottu on tietysti legendaa, tavallista vilkkaamman mielikuvituksen aamuöistä tuotetta. Ei Herraa Jeesusta voi pakottaa mihinkään kaavaan. Vielä vähemmän poromiehen puseroon tai moottorikelkan sarviin.

Jeesushan on läsnä missä vain. Kaikkialla Hän armahtaa ja siunaa katuvaa, syntistä ihmistä. Kaikki me kuitenkin kaipaamme kohdata Häntä. Se voi tapahtua tässä ja nyt, kurussa, tunturissa tai vaikka matkailuauton ratin takana.

Vuontispirtillä maaliskuussa 2012

Tarmo Mamia 

Ensimmäiselle sivulle